Asiakaspalaute

Sain ihanaa kuuntelevaa asiantuntijuutta sekä hyvät eväät siihen, miten lähden viemään eroa ja asioita narsistin kanssa eteenpäin. Noilla eväillä olen pärjännyt hyvin ja etenen yhteisesti laatimamme suunnitelman mukaan. Kun on tekemisissä narsistin kanssa, on äärimmäisen tärkeää saada vertaistukea toiselta, joka on kokenut samaa. Minä en ole hullu, vaan joku oikeasti ymmärtää, mitä olen käymässä läpi. Tapaamisen jälkeen omat palikat päässä loksahtivat paikoilleen ja ymmärsin, millaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä. Sydämellinen kiitos tuestanne!

Nainen, 46 vuotta

Ystäväni vinkistä otin yhteyttä Narsistien uhrien tukeen, netin kautta.

Luimme yhdessä ystävän kanssa kertomuksia elämästä narkin kanssa, tippa silmässä.

Minun tilanteeni on viimeiset 6 vuotta ollut yhtä oikeushelvettiä. Narkki nostaa uusia kanteita puolenvuoden välein, ja mitä, käräjäoikeus ottaa ne vastaan! Hovioikeuden päätöksestä oli kulunut vain puoli vuotta ja taas uutta kannetta päälle. Olimme naimisissa yli 20 vuotta ja tarina on se ihan tuttu, tiettyä kaavaa noudattava, ensin maailman ihanin ja pian syypää kaikkeen huonoon, enkä osannut enää mitään, enkä varsinkaan ymmärtänyt, kun olen niin tyhmä. Myös väkivalta tuli kuvaan.

Apu ja tuki, jota sain Tuijalta, oli aivan käsittämättömän vapauttavaa! Juuri sana vapauttavaa on niin oikea siihen mitä tunsin. Sitä ei itse ymmärrä tässä pyörityksessä, kun on ollut yli 20 vuotta narkin alistettavana, enää en tiennyt mikä on totta ja mikä narkin todellisuutta, minulla ei ollut enää rajoja ollenkaan, olin näkymätön. Kuinka saikaan huomata miten ”pimeässä” olin kulkenut, todellisuus täysin vääristynyttä. Huomaan vaan, että minulla on vielä paljon työtä tehtävänä, ennen kuin olen ns. selvillä vesillä, mutta Tuijan napakat ja oikeat neuvot ovat auttaneet aivan järkyttävän paljon, ohjeet rajojen pitämisestä ja kuinka narkki ei ansaitse ajatustakaan. Todella vapauttavaa ja ihanaa.

Nainen, 52 vuotta

Kun elämä tuntui raskaalta enkä tuntenut löytäväni mistään apua, minulle annettiin Minulta Sinulle- yrityksen yhteystiedot. Päätin ottaa yhteyttä, vaikka tässä vaiheessa usko ja voimat tuntuivat olevan vähissä. Epäilys siihen, voiko oikeasti löytää apua vai joudunko ikuisesti elämään narsistin ehdoilla, hiipivät ajatuksiini.

Tavatessani Tuijan vastaanotto oli lämmin ja turvallinen. Tapaamisen jälkeen oloni oli voimaantunut ja sain uutta energiaa ja voimaa taisteluuni irrottautua narsistista.

Tuija osasi hienosti ohjata ja neuvoa oikeaan suuntaan. Nyt minulla on suunnitelma ja suunta jatkaa eteenpäin. Helppoa se ei tule olemaan, mutta nyt tiedän, että apua ja tukea on saatavilla juurikin täältä.

Nainen, 35 vuotta

Sain käytännön vinkkejä ja eväitä mukaani, miten toimia vaikeassa tilanteessani. Laajan taustakartoituksen ansiosta aikaa ei kulunut vastaanotolla tarinani kertomiseen.

Nainen, 39 vuotta

Sain puhua ensimmäistä kertaa sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on narsistin kanssa toiminnasta henkilökohtainen kokemus. Se hälvensi epäilyjäni siitä, että olisinkin itse vain kuvitellut lapseni isän ahdistavan käytöksen päässäni. Ensimmäistä kertaa ylipäätään heräsin ajattelemaan sitä että tosiaan- olin oikeasti ollut suhteessa narsistin kanssa. Huomaan, etten ole aiemmin uskaltanut ottaa asiaa kovin vakavasti, koska pidin aina itseäni jollain tavalla erehtyneenä. Mutta nyt tiedostaessani asian on tulevaisuudessa varmasti helpompi päästää irti syyllisyydestä. Konsultaatiossa saamieni neuvojen sekä loistavan lakimiehen ansiosta uskon, että asiani tulee ratkeamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Nainen, 29 vuotta

Tuija ja Tommi. Te olitte ensimmäiset asiantuntevat ihmiset, jotka uskalsivat puhua suoraan, rehellisesti ja ilman kiertoilmauksia. Pitkään olin omassa päässäni pyöritellyt ajatusta siitä, että olenko tekemisissä narsistisen henkilön kanssa vai kuvittelinko vain kaiken. Kanssanne käyty keskustelu avasi silmäni lopullisesti ja sen ansiosta olen nyt paljon rohkeampi. Väittäisin jopa, että hyväksyn tosiasiat ja nyt ne vaaleanpunaiset lasit on viimein riisuttu. Matka on vasta alussa, mutta lähden sitä kohti varmempana. Aion taistella lapseni ja oman kauniin elämäni puolesta! Teidän aitous ja vilpitön välittäminen on käsinkosketeltavaa, ja tapanne kohdata ihminen on täysin verrattavissa kädestä kiinnipitämiseen. Se kosketus tuntuu yhä. Se, mitä teette, on merkityksellistä ja tärkeää. Kiitos!

Nainen, 33 vuotta

Eron myötä ex-puolisoni häiriöisyys tuli ryminällä ulos kaapista. Voimakastahtoisena ihmisenä olin varmaan pitänyt hänen raamejaan pystyssä enemmän kuin arvasinkaan. Kaikki oli hänelle yht’äkkiä vain peliä, mikä piti voittaa. Minut piti nujertaa henkisesti ja rahallisesti keinoja kaihtamatta. Tuijalta ja Tommilta sain erinomaiset neuvot miten kommunikoida ja toimia häiriöisen kanssa ja miten lähteä turvaamaan lasten hyvinvointia tilanteessa. 

Nainen, 42 vuotta

Otin yhteyttä huoltoriita.fi-sivuston kautta, kun olin vaikeassa riitaisassa tilanteessa ja tarvitsin neuvoja. Sain hyviä ohjeita arjen ja käytäntöjen järjestämiseen sekä kommunikointiin vastapuolen kanssa. Minulle jäi tunne, että minua ja tilannettani aidosti ymmärrettiin.

Mies, 33v.

Kiitos käynneistä vastaanotollanne, keskusteluista ja tuesta parin vuoden takaa. Nyt kun katson tuota aikaa, on vaikea muistella, miten surullinen, masentunut ja rikkinäinen olin silloin – en yhtään oma itseni. Käsittelin tuoretta eroa ja väkivaltaa. Narsistista irtaantuminen oli kauhean vaikeaa. Ikävä lapsia kohtaan on ollut niin murskaavaa, että olen ollut henkisesti todella uupunut. Kaiken suorastaan sadistisen vallankäytön ja väkivallan käsitteleminen on ollut myös kauheaa käydä läpi. Olen nyt niin kiitollinen, että se on kaikki takana päin.

Vaikka erosta onkin kulunut jo useampi vuosi, tilanne on joka tapauksessa jatkunut vaikeana, sillä lasten osoite jäi erohetkellä narsistille. Tämä on ollut vallankäytön väline ja uhkailu lasten poisviemisellä on varjostanut elämääni jatkuvasti. Eksäni ristiriitaiset yritykset kutsua minua takaisin suhteeseen kanssaan, toisaalta jatkuva kiusanteko, ahdistelu ja lasten kautta uhkailu on mahdollistanut väkivallan jatkamisen pitkään eronkin jälkeen. 

Olen kulkenut pitkän tien perheasiain sovitteluissa, perheneuvolassa, sekä lopulta käräjäoikeudessa huoltajuuskysymykseen liittyen. Lapseni on viety minulta kysymättä esimerkiksi koulun henkilökunnan puheille, tarkoituksena saada huoltajuuskiistaan lausuntoja minua vastaan. Tosiasioiden esittäminen, itseni ja lapseni puolustaminen on ollut uuvuttavaa, mutta ehdottoman tärkeää ja tuottanut tulosta.

Kauttanne saamani asianajaja on ollut loistava tuki ja apu follosovittelussa, sekä oikeudessa. Olen nyt käydyn oikeusprosessin jälkeen lapseni lähivanhempi. Tätä voidaan pitää suurena voittona ja henkisesti minusta tuntuu, että olen vihdoin vapaa jatkamaan erillistä ja omaa elämää, ilman eksäni kiristyskeinoa lasten tai huoltajuuskysymysten kautta. 

Kiitos vielä!

Mies, 39

Olen erittäin kiitollinen saamastani tuesta ja käytännön neuvoista omassa ero- ja huoltajuusprosessissani. Tällaisia neuvoja en ole saanut miltään muulta taholta. Myös terapia-apunne huoltoriidan aikana on ollut korvaamatonta, minkä ansiosta työkykyni on säilynyt.

Nainen, 37v.

Ota yhteyttä

Ajanvaraukset konsultaatioomme yhteydenottolomakkeella- vastaamme Sinulle mahdollisimman pian. Perehdymme jokaisen asiakkaan tilanteeseen perusteellisesti ja kokonaisvaltaisesti, emmekä anna yksittäisiä neuvoja.

Ota yhteyttä